Perhepäivähoitaja, kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Opiskelumuoto
Monimuoto-opiskelu
Koulutustyyppi
Ammatillinen lisäkoulutus AT
Koulutusaika
Joustava sisäänottoPaikkakunta
Rovaniemi
Haku päättyy
31.12.2024
Kohderyhmä
Varhaiskasvatuksen työtehtävissä toimiville tai alalle aikoville. Koulutus pätevöittää omassa kodissa joko yksityisenä tai kunnallisena perhepäivähoitajana työskentelyyn ja työskentelyyn ryhmäperhepäiväkodeissa muiden ammattilaisten kanssa.
Opiskelumaksu
200.00 €
Koulutuksen tavoite
Tutkinnon suorittanut toimii erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä. Hän toimii kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössään ja edistää yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta. Hän osaa toimia moniammatillisessa yhteistyössä. Hän noudattaa työssään eettisiä periaatteita sekä työtä ohjaavia säädöksiä ja asiakirjoja. Hän hyödyntää työssään erilaisia malleja ja menetelmiä.
Perhepäivähoitaja tukee ohjattavien kasvua ja kehitystä sekä tukee yksilön myönteisen minäkuvan ja itsetunnon rakentumista. Hän tunnistaa, ennaltaehkäisee ja puuttuu kiusaamis- ja häirintätilanteisiin. Hän ohjaa sekä yksilöä että ryhmiä, tunnistaa työssään erityistä tukea tarvitsevat oppijat ja ohjattavat sekä tukee heidän toimintakykyään ja oppimistaan. Hän huolehtii toimintaympäristön tarkoituksenmukaisuudesta ja turvallisuudesta.
Perhepäivähoitaja toteuttaa monipuolista, lapsen tarpeista lähtevää varhaiskasvatusta ja toimii vastuullisena kasvattajana. Hän suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista varhaiskasvatusta yhteistyössä perheiden ja muun yhteistyöverkoston kanssa.
Toteutussuunnitelma
Opintojen alussa laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan eri tavoin hankittu aiempi osaaminen. Tutkinto suoritetaan oman etenemissuunnitelman mukaisesti. Ammattitaito osoitetaan ja arvioidaan aidoissa työtehtävissä.
Ammattitaito ja osaaminen osoitetaan näytöissä, jotka toteutetaan tutkinnon osittain työelämässä. Näyttöihin voi osallistua riippumatta tavasta, jolla osaaminen on hankittu. Tutkinto on valmis, kun kaikki siihen sisältyvät tutkinnon osat on suoritettu hyväksytysti.
Osaamista hankitaan lähiopetuksessa oppilaitoksessa, verkko- ja etäopetuksessa sekä työpaikalla käytännön työtehtävissä. Koulutuksen kesto voi vaihdella yksilöllisesti aiemmin hankitun osaamisen mukaan.
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon, perhepäivähoidon osaamisalan muodostuminen:
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon yhteinen pakollinen tutkinnon osa, 20 osaamispistettä (osp)
- Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
Perhepäivähoidon osaamisalan pakolliset tutkinnon osat, 70 osp
- Lapsen tuen tarpeisiin vastaaminen yhteistyössä huoltajien kanssa, 30 osp
- Toimiminen perhepäivähoitoympäristössä, 40 osp
Valinnaiset tutkinnon osat (valittava 40 osp)
- Pedagogisen toimintakulttuurin toteuttaminen varhaiskasvatuksessa, 40 osp
- Lapsen, kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen, 40 osp (sosiaali- ja terveysalan pt:sta tai Kasvatus- ja ohjausalan pt:sta)
Muut valinnaiset tutkinnon osat (valitaan 20 osp)
- Etsivässä työssä toimiminen, 20 osp
- Kulttuurinen moninaisuus kasvatus- ja ohjaustyössä, 20 osp
- Kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana toimiminen, 20 osp
- Romanikielen käyttäminen ohjaustyössä, 20 osp
- Draamailmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa, 10 osp
- Kuvallisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa, 10 osp
- Musiikillisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa, 10 osp
- Suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen perustaitojen ohjaus, 10 osp
- Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta, toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta (ei tutkinnon osaa Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnosta)
- Tutkinnon osa kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon toisesta osaamisalasta
Hakeutuminen
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista määrätään Opetushallituksen määräyksessä Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset ammatillisessa koulutuksessa (OPH-5-2018). Hakijan tulee arvioida omaa ajankohtaista terveydentilaa ja toimintakykyään suhteessa kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon terveydentilavaatimuksiin. Oma kuvaus nykyhetken terveydentilasta riittää valintatilanteessa. Oppilaitos voi terveydentilakuvauksen perusteella pyytää tarkempia terveydentilatietoja opiskelijaksi ottamisen arviointia varten.
Opiskelijamaksu on 200 euroa. Opiskelijamaksu kattaa opinnoista aiheutuvat materiaali-, kopiointi- ja TVT-kustannukset. Opinnoissa tarvittavat oppikirjat, työasut ja suojavarusteet opiskelija hankkii itse.
Lisätietoja:
- opinto-ohjaaja Tarja Räinä, puh. 040 849 5625, tarja.raina@redu.fi
- asiakkuusvastaava Marjo Autio, puh. 040 351 5712 tai marjo.autio@redu.fi (oppisopimuskoulutus)
Koulutus on mahdollista myös oppisopimuksella. Oppisopimus edellyttää soveltuvaa työpaikkaa.