Maarakennuskoneenkuljettaja, rakennusalan perustutkinto
Opiskelumuoto
Lähiopiskelu
Koulutustyyppi
Ammatillinen perustutkinto
Koulutusaika
17.2.2025 - 5.6.2027
Paikkakunta
Rovaniemi
Haku päättyy
31.1.2025
Kohderyhmä
Hakijat, jolla on aiemmin suoritettu tutkinto tai toisen asteen opintoja. Koulutukseen hakeutuminen edellyttää aiemmin suoritettua B-luokan ajokorttia sekä vähintään 20 vuoden ikää. Myös nuorempia on mahdollista valita koulutukseen, mikä kuljetusalan perustason ammattipätevyyteen on kerrytetty vähintään 140 tuntia. Koulutuksessa on kielitaitovaatimuksena B1.1 niille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Mikäli hakijalla ei ole todistusta kielitaidosta tai peruskoulun päättötodistusta, koe järjestetään hakeutumisvaiheessa.
Toteutussuunnitelma
Maarakennuskoneenkuljettajana toimit työkoneen kuljettajana uudiskohteissa tie-, katu- ja piha-alueilla. Näiden alueiden kunnossapito voi myös kuulua työtehtäviisi. Työkoneiden huolto ja kunnossapito on myös oleellinen osa ammattitaitoasi. Työskentelet yleensä maansiirtoliikkeissä ja -urakoitsijoilla, kiinteistönhoitoon erikoistuneissa liikkeissä tai valtiollisilla ja kunnallisilla katu- ja tierakennusosastolla. Voi toimia myös yrittäjänä.
Koneiden hallinnassa tarvitaan hyvää motoriikkaa ja työtehtäväsi edellyttävät omatoimisuutta ja aloitteellisuutta. Työskentelet ulkona ja teet paljon matkatyötä, joten sinun on oltava hyvässä kunnossa. Koulutuksen aikana suoritat C-ajokortin sekä perustason ammattipätevyyden.
Koulutuksen aikana suoritetaan alan perustutkinto, mahdollisuus myös suorittaa osatutkintoja.
Opiskelun aloitus 19.2.2025, ensimmäiset haastattelut koulutukseen hakeutuneille järjestetään 27.11.2024. Opintojen aloitusta on mahdollista räätälöidä, mikäli hakijalla on aiempaa työkokemusta maarakennusalalla ja alan työpaikka (oppisopimusmahdollisuus). Tällöin haastatteluaika sovitaan erikseen.
Tarkemmat perustutkintokuvaukset ja kriteerit soveltuvuudesta eri toimialoille.
Hakeutuminen
Opiskelijat valitaan hakemuksen ja haastattelun perusteella.
Lisätietoja:
- opinto-ohjaaja Riitta Säkkinen, 040 575 0318, riitta.sakkinen@redu.fi
- toimialapäällikkö Harri Mikkonen, 040 355 8315, harri.k.mikkonen@redu.fi