Sirkku Purontaukselle SAJO ry:n ansiomerkki
5.10.2023 julkaistuSuomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry on palkinnut ansiomerkillä REDUn rehtori Sirkku Purontauksen erityisen ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksen hyväksi. Ansiomerkit luovutettiin myös Omnian johtavalle rehtorille Maija Aaltolalle sekä SAKU ry:n toiminnanjohtajalle Saija Sippolalle.
Ansiomerkit jaettiin Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry:n syysseminaarissa Kuopiossa 5. lokakuuta. Ansiomerkin perusteluissa Sirkku Purontauksen osalta on mainittu seuraavaa:
”Pitkän linjan ammatillisen koulutuksen johtaja Sirkku Purontaus on toiminut Lapin koulutuskeskus REDUn rehtorina vajaan vuoden ja sitä ennen yli 22 vuotta ammatillisen koulutuksen rehtorina Keski-Pohjanmaalla. SAJO ry:n hallituksen jäsen Purontaus on ollut pian kuusi vuotta eli täydet kolme kautta. Viisi ja puoli vuotta hän toimi ansiokkaasti hallituksen sihteerinä, kehittäen ja uudistaen aktiivisesti yhdistyksen toimintaa. Sirkku Purontaus edustaa Sajoa Skills Finlandin hallituksen jäsenenä ja työvaliokunnan varapuheenjohtajana. Näissä luottamustehtävissä Purontaus on edistämässä suomalaisen ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kohti maailman parasta ammattiosaamista.”
– Sirkku on ollut aktiviinen ja sitoutunut Sajon hallituksen jäsen ja sihteeri. Hän on esimerkillinen johtaja, joka kehittää osaamistaan, toimii sujuvasti verkostoissa sekä pitää hyvää huolta myös omasta hyvinvoinnistaan. Sirkun kanssa on aina ilo tehdä yhteistyötä, Sajon puheenjohtaja Maija Aaltola kehuu.
- Rovaniemen koulutuskuntayhtymä onnittelee ansioitunutta rehtoriamme Sirkku Purontausta. Olemme erittäin ylpeitä, että meillä on rehtori, jonka ansiot tunnistetaan ja tunnustetaan myös valtakunnan tasolla, kuntayhtymän johtaja Saija Niemelä-Pentti iloitsee.
Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry edistää jäsentensä ammatillisia etuja, järjestää koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksia sekä ottaa aktiivisesti kantaa ammatillisen koulutuksen ajankohtaisiin asioihin. Valtakunnalliseen yhdistykseen kuuluu 275 ammatillisen koulutuksen johtajaa ja johtavaa asiantuntijaa.