REDUsta vahvaa pohjaa yrittäjyyteen
21.12.2023 julkaistuYrittäjyysopinnot REDUssa toimivat kasvualustana uusille yrityksille ja alueellisesti merkittävänä yrittäjyyden lisääjänä. Kosmetologiksi opiskellut Satu Hotelainen sai yrittäjyysopinnoista apua muun muassa yritystoimintansa suunnitelmallisuuteen ja budjetointiin.
REDUn yrittäjyysopintojen alueellinen vaikuttavuus on merkittävä. Opintojen puitteissa perustettiin vuoden 2023 aikana 15 uutta yritystä. Yrityksiä perustettiin kuluneena vuonna muun muassa kauneudenhoitoalalle, puhtaanapitoon ja metsäalalle.
Yrittäjyysopintojen puitteissa on perustettu keskimäärin 10-20 uutta yritystä vuosittain viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lisäksi monta potentiaalista liiketoimintasuunnitelmaa on jäänyt odottamaan mahdollisesti tulevaisuudessa siintävää oikeaa hetkeä. Aloittavien yrittäjien lisäksi yrittäjyysopinnoissa on mukana useita jo sivutoimisesti yrittäjänä toimivia opiskelijoita.
- Olemme REDUssa aina pitäneet yrittäjyyden tukemista tärkeänä, ja itse koen työni yrittäjyyden parissa erittäin merkitykselliseksi, yrittäjyyden lehtori Anne Liedes pohtii.
- On palkitsevaa nähdä kuinka vahva panostuksestamme aloittavien yrittäjien ohjaukseen ja tukemiseen tuottaa selkeästi mitattavia tuloksia.
Yrittäjyysopinnoissa keskiössä lähes kaikilla opiskelijoilla on oman ammattiosaamisen tuotteistaminen. Yritystoiminnan suunnittelu -tutkinnon osan suorittaa vuosittain lähes sata opiskelijaa eri ammattialoilta. Tutkinnon osan voi nimittäin sisällyttää osaksi mitä tahansa ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa.
Yrittäjyysopinnoista apua suunnitelmallisuuteen
Yksi vuoden 2023 aikana yrittäjyysopinnot suorittaneista yrittäjistä on Satu Hotelainen. Satu on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja, ja hän opiskeli kosmetologiksi sisällyttäen samalla yrittäjyysopinnot opintoihinsa.
- Kun tulin opiskelemaan kosmetologiksi, en tiennyt, että tarjolla oleva yrittäjyysopintojen kokonaisuus on näin laaja, Satu kertoo.
Satu oli perustanut yrityksensä jo ennen opintojensa alkua, joten perusasiat olivat hänelle jo tuttuja. Satun yritys Skin Rovaniemi tarjoaa esteettistä ja medikaalista ihonhoitoa.
- Minä sain opinnoista syvennystä yrityksen toimintaan liittyviin asioihin. Sain apua esimerkiksi pitempiaikaiseen suunnitteluun ja vuositason budjetointiin.
Opiskelu, perhearjen ja yritystoiminnan yhdistäminen oli rankkaa, mutta palkitsevaa. Satu on pohtinut yrittäjyyden ammattitutkinnon suorittamista myöhemmin, mutta nyt on aika hengähtää hetki ja keskittyä arjen pyörittämiseen.
- Onneksi opinnot joustivat tosi hyvin ja opettajat ymmärsivät tilanteeni, Satu kiittelee.