REDUn hakijamäärät nousivat yhteishaussa
19.3.2025 julkaistuRovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn vetovoima kasvoi tämän kevään yhteishaussa. Eniten kasvua tapahtui sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa.

Kevään yhteishaku peruskoulun päättäville sekä muille ilman ammatillista tutkintoa oleville päättyi 18.3.2025. REDUssa oli haettavana yhteensä 812 opiskelupaikkaa Kemijärvellä, Kittilässä, Rovaniemellä ja Sodankylässä. Ensisijaisia hakijoita eri hakukohteisiin oli yhteensä 978.
Hakijamäärä nousi huomattavasti edellisvuoteen verrattuna, jolloin ensisijaisia hakijoita oli 833. Vetovoimakerroin, eli ensisijaisten hakijoiden määrä aloituspaikkaa kohti, nousi 1,2:een. Viime vuonna vetovoimakerroin oli noin yksi.
- Hienoa, että yhteishaussa oltiin vetovoimaisia. Ammatillisen koulutuksen houkuttelevuuden kasvu on tärkeää, sillä työelämä on viestittänyt ammattiosaajien tarpeesta nyt ja tulevaisuudessa, Lapin koulutuskeskus REDUn rehtori Sirkku Purontaus kertoo.
Eniten hakijoita yhtä hakupaikkaa kohden oli jälleen sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon Rovaniemellä. Tänä vuonna jokaista sähköalan aloituspaikkaa tavoittelee 3,14 ensisijaista hakijaa, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna.
Yli kaksi ensisijaista hakijaa kutakin aloituspaikkaa kohden oli talotekniikka-, ajoneuvo- sekä hius- ja kauneudenhoitoaloilla. Myös monilla muilla aloilla vetovoima kasvoi, erityisesti sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa, jonka hakijamäärä lähes tuplaantui.
- Yhteishakua toteutetaan tiiviissä yhteistyössä perusopetuksen opinto-ohjaajien ja kotien kanssa. Kiitos kuuluu siis myös heille, jotka ovat kannustaneet nuoria hakeutumaan niille aloille, joilla töitä on tarjolla, Purontaus kiittelee.
Yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ilmoitetaan aikaisintaan 12.6.2025. Ne koulutukset, joihin jää yhteishaun jälkeen vapaita opiskelupaikkoja, avataan kevään aikana jatkuvaan hakuun REDUn koulutuskalenterissa. Jatkuvassa haussa voivat hakea peruskoulun tai lukion suorittaneet, aikuiset alanvaihtajat tai henkilöt, joilla on kesken jääneitä opintoja. REDUn opiskelijoista yli puolet on aikuisia, ja perustutkintojen lisäksi jatkuvan haun kautta hakeudutaankin usein suorittamaan myös osatutkintoja tai yksittäisiä tutkinnon osia.