Jää-kangaskuosi syntyi Rovaniemen kaupungin, REDUn ja Lapin yliopiston yhteistyönä
15.12.2023 julkaistuREDUssa tekstiili- ja muotialan perustutkinnon opiskellut, nykyisin Lapin yliopistossa opiskeleva Krista Meriläinen suunnitteli Rovaniemen kaupungille kangaskuosin. REDUn opiskelijat ovat valmistaneet kankaasta keittiösettejä sopivasti joulunalusmyyntiin.
Rovaniemen kaupungin tuotevalikoiman uusi Jää-kangaskuosi on rovaniemeläisen opiskelijan, Krista Meriläisen suunnittelema. Krista opiskelee tällä hetkellä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa muodin ja tekstiilisuunnittelun koulutusohjelmassa. Ennen yliopisto-opintojaan hän opiskeli REDUlla tekstiili- ja muotialan perustutkinnon sekä ammattilukion. Opintojensa aikana hän myös kilpaili Taitajassa voittaen ammattitaidon suomenmestaruuden.
– Kuulin elokuussa opettajiltamme Lapin yliopistossa, että saamme suunnitella tekstiilikuosin Rovaniemen kaupungille. Lähdin innolla työstämään ideoita. Toteutettavaksi valitun kuosin inspiraationa ovat olleet Rovaniemen kaupungin brändi-ilmeestä tutut symbolit, kertoo taiteen maisterin tutkintoon tähtäävä Meriläinen.
Tehtävä oli upea mahdollisuus päästä kokeilemaan siipiään.
– Tämä työ sai minut todella innostumaan kuosisuunnittelusta. Kodintekstiilit voisivat olla vaikka juuri se minun tulevaisuuden juttuni. Joka tapauksessa oma yritys ja jonkinlaiset omat tuotteet siintävät unelmissani, Krista visioi.
Suunnittelupöydällä syntyi monta ideaa. Rovaniemen kaupungin viestintätiimi sekä REDUn tekstiili- ja muotialan lehtori Tuija Nikkinen ja opettaja Eira Maijala valitsivat toteutettavan kuosin. Ensimmäisiksi tuotteiksi valittiin patalaput ja patakinnas. REDUn tekstiili- ja muotialan opiskelijat ompelevat tuotteet osana opintojaan.
– Tällainen yhteistyö on meille todella toivottua, sillä osa opiskelijoista voi suorittaa projektin aikana myös näyttöjä. Oppimisen kannalta tämä työtehtävä antoi mahdollisuuden hioa työprosessia ja miettiä, miten omaa työtä voidaan helpottaa. Mittatilausompelija tekee yleensä aina protoa, kun vaatteita valmistetaan vain yksi kappale, pohtivat lehtori Tuija Nikkinen ja opettaja Eira Maijala.
Tiimi on saanut urakkansa tehtyä. Lopputulokseen tyytyväisinä kuosin suunnittelija Krista Meriläinen (vas.), opettaja Eira Maijala, Redun lehtori Tuija Nikkinen sekä tekstiilien ompelutyöstä vastanneet Taru Sirviö (kesk.) ja Suvi Parikka (oik.).
Yhteistyö tuo esille arktista osaamista
Rovaniemen kaupungin tavoitteena on yhteistyötuotteiden kautta nostaa esille paikallista osaamista, yrittäjyyttä ja koulutusta sekä eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Yliopiston ja REDUn tekemä yhteistyö kertoo myös siitä, että nuorelle on kotikaupungissaan hienot mahdollisuudet edetä useilla eri aloilla aina peruskoulusta yliopistoon saakka.
Rovaniemi-tuotteita myydään Rovaniemellä asiointipiste Osviitassa, Korundi Shopissa, Arktikum Shopissa ja Rovaniemen Teatterin kaupassa. Valikoima vaihtelee myyntipisteittäin. Keittiösettejä tulee myyntiin myös REDUn Jokiväylän toimintayksikön Kauppapaikka-myymälään.
Tutustu tuotteisiin ja verkkokaupan valikoimaan osoitteessa www.rovaniemi.fi/kauppa.