Ella Salmela Santasport Finland Oy:n toimitusjohtajaksi
19.8.2024 julkaistuSantasport Finland Oy on nimittänyt Ella Salmelan uudeksi toimitusjohtajakseen 30.9.2024 alkaen.
Ella Salmela on Santasport Finland Oy:n uusi toimitusjohtaja. (Kuva: Niklas Isberg)
Santasport Finland Oy on nimittänyt Ella Salmelan uudeksi toimitusjohtajakseen 30.9.2024 alkaen. Salmela siirtyy rooliin monipaikkaisen yrityspalveluja ja yhteiskäyttöisiä työtiloja tarjoavan Crazy Town Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Tätä ennen hän on toiminut muun muassa Kylpylähotelli Peurungan myynti- ja hotellinjohtajana sekä useissa liiketoiminnan, myynnin ja viestinnän johtotehtävissä matkailun, urheilun ja ammatillisen koulutuksen parissa. Hänellä on vahvat sidosryhmäverkostot niin yritys- kuin järjestökentässä sekä pedagoginen, liikunta-alan ja kansainvälisen liikkeenjohdon EMBA koulutus.
“Olen tyytyväinen, että löysimme toimitusjohtajaksi Ellan, jolla on vahva ja monipuolinen kokemus matkailu- ja liikunta-alojen johtotehtävistä. Hänen johdollaan meillä on hyvät edellytykset kehittää yhtiön liiketoimintoja sekä tukea urheiluopiston ja koko Ounasvaaran alueen myönteistä kehitystä,” hallituksen puheenjohtaja Antti Määttä toteaa.
”On innostavaa ja merkityksellistä aloittaa työ Santasport Finland Oy:n toimitusjohtajana,” Ella Salmela sanoo. “Yhtiössä ja sen toimintaympäristössä yhdistyvät minulle rakkaat liikunta, luonto ja hyvinvointi sekä osaamiseni näiltä toimialoilta. Uskon, että ihmisiä arvostavalla, osallistavalla ja uudistavalla toimintatavallani pystyn viemään yhtiötä eteenpäin vireässä ja kansainvälisessä toimintaympäristössä Rovaniemellä. Olen vakuuttunut yhtiön mahdollisuuksista menestyä tulevaisuudessa ja sitoutunut kehittämään Santasportista entistäkin vahvemman toimijan ja kumppanin Lapin Urheiluopistolle sekä muille toimijoille. Odotan innolla yhteistyötä koko Santasport-yhteisön kanssa.”
“Ella on näyttäytynyt meille innostavana johtajana, joka arvostaa yhteistyötä, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja erinomaista asiakaskokemusta. Hän tuo mukanaan sellaista energiaa ja osaamista, jota tarvitsemme koko Santasportin tuleviin kasvu- ja kehitysvaiheisiin. Toivotan Ellan lämpimästi tervetulleeksi REDUn yhteisöön,” toteaa koulutuskuntayhtymä REDUn johtaja Saija Niemelä-Pentti.
Santasport Finland Oy tarjoaa liikunta- ja vapaa-ajan palveluita sekä modernit puitteet niin perhelomille, harrastuksille kuin kansainvälisen tason tapahtumillekin. Yhtiö toimii Rovaniemen Ounasvaaralla ja työllistää noin 50 henkilöä. Yhtiön omistaa Rovaniemen koulutuskuntayhtymä ja sen liikevaihto oli vuonna 2023 noin 6 miljoonaa euroa.