Ammattilukiotoiminta Rovaniemellä täyttää 30 vuotta – kutsuvierasjuhla keräsi yhteen toiminnan kehittäjiä ja alumneja

6.11.2026 julkaistu

Rovaniemellä juhlittiin ammattilukiotoiminnan 30-vuotisjuhlaa. Vuonna 1996 käynnistynyt koulutusmalli on kasvanut pienestä kokeilusta vakiintuneeksi osaksi Rovaniemen toisen asteen koulutusta.

Rovaniemellä kokoonnuttiin juhlimaan ammattilukiotoiminnan 30-vuotista taivalta. Lämminhenkisessä juhlassa muisteltiin ammattilukiotoiminnan kehitystä aina sen perustamisvuosista lähtien ja katseltiin tulevaisuuteenkin. Juhlan juonsi ammattilukion Rovaniemellä itsekin käynyt urheiluselostaja Julius Sorjonen. Entisen ammattilukiolaisen puheenvuoron piti Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eemeli Kajula.

Koulutuspolku, joka avaa useita ovia 

Ammattilukio yhdistää kaksi erilaista mutta toisiaan täydentävää näkökulmaa oppimiseen. Ammatilliset opinnot kehittävät ammattiosaamisen lisäksi käytännön työelämätaitoja ja tarjoavat kokemusta työelämän toimintaympäristöistä. Lukio-opinnot puolestaan vahvistavat tiedollisia valmiuksia ja tarjoavat laajan yleissivistävän perustan, josta on hyötyä erityisesti korkeakouluopinnoissa. 

– Ammattilukiotoiminnan ydin on erilaisten osaamisten yhdistäminen. Tämä monipuolinen osaamispohja on arvokas sekä työelämässä että jatko-opinnoissa, sanoo Lapin koulutuskeskus REDUn rehtori Sirkku Purontaus. 

Ammattilukio-opinnot vaativat opiskelijalta tavoitteellisuutta, suunnitelmallisuutta ja sitoutumista. Vastineeksi opiskelija saa mahdollisuuden rakentaa osaamistaan laaja-alaisesti sekä vahvistaa valmiuksiaan muuttuvan työelämän tarpeisiin. 

Uuden kokeilusta vakiintuneeksi toimintamalliksi 

Kun ammattilukiotoiminta käynnistyi vuonna 1996, eri koulutusmuotojen yhdistäminen oli vielä uutta. Rovaniemen ammattilukio oli osa valtakunnallista kehitystä, jossa etsittiin opiskelijalähtöisiä ja joustavia tapoja yhdistää ammatillinen koulutus ja lukio-opinnot. 

Toiminta on uudistunut vuosien aikana useaan otteeseen. Vuonna 2016 ammattilukio-opetus siirtyi Rovaniemen aikuislukiosta Ounasvaaran lukioon, ja yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kanssa kehitettiin edelleen. Tänä päivänä opintopolut rakennetaan opiskelijalähtöisesti niin, että ammatilliset opinnot ja lukio-opinnot muodostavat mahdollisimman toimivan kokonaisuuden.  

Viime vuosina ammattilukiotoiminta on laajentunut myös muihin Lapin maakunnan lukioihin. Niissä opiskelijan polku rakennetaan pääsääntöisesti vuosimallilla, jossa ensimmäinen vuosi opiskellaan kokonaan lukio-opintoja, jonka jälkeen siirrytään ammatillisten opintojen pariin.  

Tulevaisuudessa korostuvat joustavuus ja laaja osaaminen 

Työelämän nopea muutos, korkeakoulutuksen kehitys ja opiskelijoiden yksilölliset tavoitteet muokkaavat myös ammattilukiotoiminnan tulevaisuutta. Tarve yhdistää ammatillinen osaaminen, yleissivistys, viestintätaidot, kielitaito ja jatkuvan oppimisen valmiudet kasvaa jatkuvasti. 

– Tulevaisuuden ammattilukiossa tärkeintä on joustavuus. Haluamme rakentaa opiskelijoille koulutuspolkuja, joissa erilaiset osaamiset täydentävät toisiaan. Tavoitteena on vastata entistä paremmin opiskelijoiden yksilöllisiin tarpeisiin ja työelämän muuttuviin vaatimuksiin, Purontaus toteaa.  

Ammattilukiotoiminnan 30-vuotinen historia kertoo onnistuneesta yhteistyöstä ammatillisen koulutuksen ja lukion välillä. Kolmekymmentä vuotta sitten ammattilukio oli rohkea kokeilu. Tänään se on vakiintunut koulutuspolku, joka tarjoaa nuorille monipuolisia mahdollisuuksia rakentaa omaa tulevaisuuttaan.