Monitoimijainen lähiympäristö
Mallissa monitoimijaisella lähiympäristöllä tarkoitetaan nuorta koulutuksellisissa siirtymävaiheissa ja opintojen aikana tukevaa viranomaisista ja muista toimijoista koostuvaa verkostoa. Monitoimijaisessa lähiympäristössä jokaisen osapuolen tieto ja osallisuus yhteisen asian edistämisessä on tärkeää, ja esimerkiksi nuoren ja huoltajan näkökulman tulee olla tasavertaisessa asemassa ammattilaisten tietotaidon kanssa. Nuoren ja hänen asiansa tulee olla monitoimijaisen lähiympäristön toimivan ja vaikuttavan työskentelyn keskiössä, jolloin nuoren osallisuus ja aktiivinen toimijuus oman elämänsä asiantuntijana vahvistuu.
Yleisiä haasteita monitoimijaisessa lähiympäristössä ovat toimijoiden vaihtuvuus ja tiedonsiirron haasteet, jolloin nuoren asian syvällinen käsittely ja ratkaisu voivat tarpeettomasti viivästyä. Monitoimijaisen lähiympäristön onnistuneeseen toimintaan vaikuttaa olennaisesti myös toimijoiden joustavuus ja mahdollisuus astua ulos omien ammatillisten rooliensa sisältä, sillä nuoren tarvitsema tuki paikantuu usein ammattikuntien virallisten toimenkuvien väliin. Nuoren luottamus monitoimijaisen lähiympäristön toimintaan ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin vahvistuu, kun häntä tukevat toimijat pysyvät samoina, muutoksia ennakoidaan ja valmistellaan yhdessä ja tieto eri toimijoiden välillä siirtyy avoimesti nuoren elämäntilanteen mukana. Toimivan yhteistyön kannalta on tärkeää luoda ja ylläpitää aitoa luottamusta nuoren ja toimijoiden välillä työskentelyn kaikissa vaiheissa. Uusien toimijoiden liittyessä lähiympäristöön nuoren kanssa luotua luottamusta voidaan siirtää toimijoiden positiivisella asenteella ja keskinäisellä arvostuksella myös nuoren ja uuden toimijan välille.
Malliin on koottu nuoren osallisuuden vahvistamiseen ja tukemiseen tähtäävän monitoimijaisen lähiympäristön toimintaa ja yhteistyötä koskevia käytäntöjä. Alla olevasta valikosta löydät tarkempaa tietoa, materiaaleja ja linkkejä näiden tueksi.
Nuoren kanssa työskentelevät viranomaiset ja muut toimijat kartoittavat ja arvioivat nuoren taitoja ja osaamista monin eri menetelmin ja eri näkökulmista nuoren koko koulupolun ajan. Jokainen nuori tarvitsee omalla tavallaan tukea ja ohjausta omalta lähiympäristöltään, ja tuen tarve on useimmilla nuorilla hetkittäistä ja tiettyihin muutosvaiheisiin kohdentunutta.
Toiset nuoret tarvitsevat kuitenkin pidempiaikaista ja systemaattista tukea laajemmassa monitoimijaisessa lähiympäristössä erityisesti silloin, kun nuoren taidoissa ja osaamisessa on kartoitettu esimerkiksi oppimiseen, terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin tai muihin arjen ja elämänhallinnan haasteisiin liittyviä erityispiirteitä. Tällöin monitoimijaisen lähiympäristön tehtävä on tuoda kartoitetut tuen tarpeet yhteisen työskentelyn pohjaksi, jotta nuoren tarvitsema tuki ja apu voidaan arvioida yhdessä.
Monitoimijaisen lähiympäristön tehtävä on varmistaa, että nuori saa tarvitsemansa avun ja tuen asettamalla työskentelylle yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet. Monitoimijaisen lähiympäristön toimintaa edistetään ja seurataan yhteisesti sovitun aikataulun mukaisesti. Nuoren sitoutumista työskentelyyn edistää vahvan osallisuuden lisäksi se, että arvioituja tuen tarpeita ja niiden merkitystä käydään nuoren kanssa läpi. Esimerkiksi nuoren ja huoltajan ymmärryksen lisääminen neuropsykiatrisista haasteista vähentää epätietoisuutta, helpottaa sopeutumista ja nuoren omien erityispiirteiden hyväksymistä. Mahdollisimman konkreettinen ja menetelmällinen työskentely yhdessä nuoren kanssa lisää nuoren osallisuutta ja toimijuutta sekä yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamista.
Alla olevista materiaaleista löydät.....TÄMÄ TÄYDENTYY MYÖHEMMIN
Monitoimijaiseen lähiympäristöön kuuluvat ne toimijat, jotka ovat nuoren yksilöllisen tilanteen ja arvioidun tuen tarpeen kannalta olennaisia. Koulua käyvän nuoren monitoimijainen lähiympäristö koostuu huoltajien lisäksi koulun tai oppilaitoksen vastaavasta opettajasta, erityisopettajasta, opinto-ohjaajasta, opiskeluhuollon toimijoista sekä ulkopuolisen viranomaisverkoston kuten sosiaali-, terveys- tai kuntoutuspalveluiden työntekijöistä. Nuoren monitoimijaiseen lähiympäristöön voi kuulua myös muita vapaa-ajan tai järjestöpuolen toimijoita, kuten etsivä nuorisotyöntekijä.
Monitoimijaisen lähiympäristön ollessa laaja on olennaista, että yhteisissä tapaamisissa olisi paikalla aina vain käsiteltävän asian kannalta olennaisimmat tahot. Nuorelta tulisi varmistaa aina ennen tapaamisia ne toimijat, joiden hän haluaa olevan asian käsittelyssä mukana. Nuoren oman asiantuntijuuden tulee pysyä tapaamisten keskiössä, mikä vaatii muulta monitoimijaiselta lähiyhteisöltä nuorilähtöistä työskentely- ja puhetapaa. Monitoimijaisen lähiympäristön viranomais- ja muiden toimijoiden tehtävä on huolehtia keskinäisestä tiedonsiirrosta, jotta kaikki toimijat ovat ajan tasalla nuoren tilanteesta ja sovituista toiminnan tavoitteista.
Nuoren kannalta monitoimijaisen lähiympäristön toiminnassa olisi olennaista, että yksi toimijoista on käytännössä nuoren lähiaikuinen. Lähiaikuisen valintaan vaikuttaa luonnollisesti se, keneen nuorella on paras luottamussuhde. Lähiaikuinen voi olla monitoimijaisessa lähiympäristössä kuka tahansa, ja hänellä tulisi olla hallussaan kaikki nuoren tilannetta koskeva tieto. Lähiaikuisen ollessa joku muu kuin nuoren huoltaja tai perheeseen kuuluva aikuinen tarkoittaa se usein joustamista omasta ammatillisesta toimenkuvasta. Lähiaikuisen joustavuus ja ammatillisten rajojen häivyttäminen tiettyjen tilanteiden selvittämiseksi on nuoren kannalta niin tärkeää, että tehtävän suorittamiseen tarvitaan ymmärrystä ja joustoa myös työnantajan puolelta. Lähiaikuinen on monitoimijaisen lähiympäristön toiminnassa myös se olennainen taho, jolta muut toimijat voivat kysyä nuoren tilanteesta.
Alla olevista materiaaleista löydät.....TÄMÄ TÄYDENTYY MYÖHEMMIN
Siirtyvän opiskelijan tukemisen mallista (linkki tähän?) löytyy tietoa keskeisistä huomioitavista asioista toisen asteen siirtymävaiheessa. Laajemman monitoimijaisen lähiympäristön tukea tarvitsevan nuoren siirtymässä on myös muita huomioitavia seikkoja, jotta nuoren siirtymä toiselle asteelle olisi sujuvaa. Siirtymän ennakointi tulee aloittaa hyvissä ajoin ja huomioida monitoimijaisen lähiympäristön tavoitteellisessa työskentelyssä. Nuoren kanssa tulee käydä läpi erilaisia koulutus- ja kuntoutusvaihtoehtoja, jos nuoren siirtymä toiselle asteelle ei noudata tavanomaista koulutuspolkua tai aikataulua. Työskentely on usein monivaiheista ja on hyväksyttävä se, että nuorelle sopivan koulutus- tai kuntoutuspolun löytäminen voi viedä aikaa.
Monitoimijaisen lähiympäristön tuella nuorta autetaan sopeutumaan ja hyväksymään myös oman toiminnan rajoitteet suhteessa koulutus- ja urahaaveisiin. Siirtymän tullessa ajankohtaiseksi tiedonsiirto ja väistämättömät muutokset lähiympäristön toimijoissa vaativat ennakointia ja erityistä huomiota. Etenkin tiedon siirtämisessä on tärkeää huolehtia siitä, että olennaiset toimijat saavat tarvittavat tiedot nuoren tilanteesta ja tuentarpeista ajoissa. Ideaalitilanteessa nuori on itse motivoitunut tuen jatkumiseen ja tuo esille omat tuentarpeensa uusille toimijoille. Toimijoiden vaihtuessa tietoa tulee monitoimijaisessa lähiympäristössä siirtää myös suoraan ammattilaisten kesken. Laissa on määritelty, mitä välttämätöntä opiskelijaa koskevaa tietoa voidaan siirtää opetuksen tarkoituksenmukaisen järjestämisen varmistamiseksi myös ilman asianosaisen suostumusta.
Alla olevista materiaaleista löydät.....TÄMÄ TÄYDENTYY MYÖHEMMIN