REDU eri elämänvaiheissa mukana

26.4.2022 julkaistu

Krista Heikkinen kertoo blogitekstissä siitä, kuinka REDU on ollut mukana eri elämänvaiheissa ja kokemuksistaan REDUssa työskentelystä.

Olen suhteellisen tuore REDUlainen vaikka REDU on ollut elämäni monissa eri vaiheissa mukana. Ensi kosketukseni REDUun on ollut äitini kautta, hän teki pitkän uran tässä samaisessa organisaatiossa, joten jonkinlainen yhteys minulla on aina ollut tähän koulutuslaitokseen. Sittemmin olen ollut REDUssa opiskelijana, valmistuin hotelli- ja ravintola-alan perustutkinnosta 2010. Kävin myös pian REDUssa takaisin syventämässä ammattitaitoani muutaman erityisammattitutkinnon verran. Näiden etappien jälkeen sain mahdollisuuden tehdä myös ohjaavan tarjoilijan työtä legendaarisessa Oppipoika-ravintolassa. Nyt on vettä virrannut Kemijoessa sen verran, että on tullut opiskeltua vähän lisää ja perustettua perhe siinä rinnalla.

Yliopistosta valmistumiseni kynnyksellä kesällä 2021 REDUn hanketoiminnassa aukeni kiinnostava tehtävä, laitoin loton vetämään siihen, minua onnisti ja sain paikan! Yks pikku juttu vain: satuin olemaan vielä pari kuukautta perhevapaalla, nuorimmaiseni oli alle vuoden ikäinen. Onneksi tämä ei ollut ongelma eikä vaikuttanut tehtävään palkkaukseen. Työn aloitukseni pystyttiin neuvottelemaan lähiesimieheni kanssa hyvin joustavasti perheeni tilanne huomioiden, aloitin lopulta työt 40 % työajalla. Perheystävällisyys oli siis ehdottomasti tässä kohtaa plussaa.

Joku sanoi, että kuherruskuukausi uuden työpaikan kanssa kestää parisen kuukautta ja sitten alkaa arki ja huonot puolet tulevat esiin. Minulla se kuherruskuukausi on jatkunut jo kohta vuoden ja uusi työsuhdekin on seuraavassa hankkeessa käynnissä edellisen hankkeen loputtua. On paljon asioita, joihin pystyt itse työntekijänä vaikuttamaan, jos joku asia vaatii kehittämistä niin pitkässäkin suhteessa on hyvä avata oma suu, kukaan ei lue ajatuksiasi. Iso organisaatio luo turvaa mutta myös upeita mahdollisuuksia: minua on yllättänyt se, kuinka hyvin oikeasti REDU on tukenut esimerkiksi oman osaamiseni vahvistamista, olen saanut kouluttautua työaikana ja oman työnkuvani sisällä.

Ja täytyy myöntää, käyn työpaikallani myös vapaa-aikana. Nimittäin Jokiväylän kuntosalilla, siellä on tosi hyvin varattu aikaa henkilökunnalle pitää huolta omasta kunnosta ihan ilmaiseksi. E-passin mahdollisuudet ja virkistystoiminta tukevat myös henkilökunnan hyvinvointia. Onpa minulla työnantajan tarjoamana taukojumppa-ohjelmakin ladattuna koneelle, jota hyödynnän päivittäin.

Työ on minulle hyvin merkityksellistä, en voisi kuvitella tekeväni ”mitä vain” työtä. Työ vie aikaa sen 8h päivässä, minulla täytyy olla hyvä syy miksi olla pois perheeni luota. Työn, organisaation ja oman elämän arvojen täytyy kohdata, jotta voi hyvin työssään.

En malta odottaa mitä mahdollisuuksia REDUlla työskentely minulle tulevaisuudessa tuo, minulla alkaa pian opettajan ammatilliset opinnot, onko se seuraava REDUvaiheeni?

Krista Heikkinen, opintoneuvoja, työsuojeluvaltuutettu