Blogi: Levillä opiskelu ja työskentely kiinnostaa Etelä-Suomen nuoria

1.12.2025 julkaistu

Levi Kampuksen tiimi jututti Studiassa kahden päivän aikana noin 2 000 nuorta. Nuorten kiinnostus Leviä kohtaan yllätti positiivisesti!

yleiskuvaa messuilta

Levi Kampuksen hanketiimi suuntasi Helsingin Messukeskuksessa 25 – 26.11.2025 järjestetyille Studia-messuille ohjausryhmän keväällä 2025 heittämän vinkin innoittamana. Studian messuosaston tavoitteiksi määriteltiin kaksi kärkeä: 

  1. Levin alueen esitteleminen alueena, jossa työnteko, opiskelu ja elämänseikkailu yhdistyvät luontevasti 
  2. Kerätä nuorilta tietoa siitä, miltä ajatus liikunta-, liiketalous- tai matkailualan korkeakouluopintojen suorittamisesta työskentelyn ohessa Levillä tuntuisi  

Tavoitteet saavutettiin kirkkaasti yli odotusten. Messuosastolla ollut onnenpyörä houkutteli väkeä jonoksi asti, mikä mahdollisti paljon merkityksellisiä keskusteluja nuorten tulevaisuuden toiveista ja Levin tarjoamista mahdollisuuksista. Arviolta lähes puolet messuosastolla vierailleista nuorista oli harkinnut välivuoden pitämistä ja Levi ympäristönä herätti paljon kiinnostusta. Studentum.fi:n teettämän lukiolaiskyselyn tulokset ovat samansuuntaiset, sillä 32 prosenttia lukiolaisista ei halua suunnata jatko-opintoihin heti lukion jälkeen. 

Erityisesti ne nuoret, jotka olivat joskus käyneet Levillä, olivat kiinnostuneita viettämään mahdollisen välivuoden Levillä. Työskentely, opinnot työn ohessa sekä Levin tarjoamat vapaa-ajanviettomahdollisuudet olivat silminnähden mieluisa ajatus monelle messuosastolle pysähtyneelle nuorelle. Lähes jokainen Levi Kampus -tiimin jututtama nuori oli vähintään kuullut Levistä. Töiden ja laskettelun sekä muiden harrastusten yhdistämisen haaveilua kuultiin onnenpyöräjonossa useita kertoja messujen aikana.  

messutuotteita

Arvokasta tietoa Levin korkeakoulupilotin suunnitteluun 

Levin alueelle suunnitellun korkeakoulupilotin suunnittelun tueksi saimme huimat 618 vastausta! Olemme aloittaneet tulosten analysoinnin ja tulemme varmasti jakamaan niitä myös Levi Kampuksen tiedotuskanaviin. Vastaukset ovat arvokasta ennakointitietoa Levistä kiinnostuneiden nuorten opiskelutoiveista. Kiitos Break Sokos Hotel Leville arvontapalkinnoksi lahjoitetusta hotellilahjakortista, joka innoitti monet messuvieraat vastaamaan kyselyyn. 

Kyselyssä selvitettiin erityisesti, kuinka kiinnostavana Levi koetaan korkeakouluopintojen suorituspaikkana sekä niitä tekijöitä, jotka lisäävät tai vähentävät Levin kiinnostavuutta korkeakouluopintojen suorituspaikkana. Vastauksia hyödynnetään alueelle suunniteltavaan korkeakoulupilotin muotoiluun. Levi Kampuksen käytössä on lisäksi yrityksiltä kerättyä tietoa korkeakouluyhteistyön kiinnostavuudesta. 

arvontakuva

Yhteistyössä on voimaa 

Iso kiitos kaikille Levin alueen yrittäjille, jotka lähditte tukemaan tuotepalkinnoillanne ständin onnistumisen mahdollistanutta onnenpyörää. Visit Leville iso kiitos Levitunturin tuomisesta Messukeskukseen kuvaseinän muodossa. Kiitos myös Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalueelle, joka toi osastollemme oman asiantuntemuksena alueen työllisyysmahdollisuuksista.  

Messuosaston mahdollisti yhteensä kymmenen Levin alueen yritystä, oppilaitosta ja julkisen puolen toimijaa. Kiitos teille jokaiselle panoksestanne, sillä ilman teitä Levin ilosanoma ei olisi kuulunut näin isosti Studia-messuilla! 

Kiinnostuitko Levin ja Levi Kampuksen tarjoamista mahdollisuuksista? Lue lisää www.levikampus.fi! Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalueen sivuilta löydät alueen avoimia työpaikkoja.

ryhmäkuva messutiimistä

Levi Kampus luo koulutusorganisaatioiden, elinkeinoelämän ja kunnan välisen yhteistyömallin, joka vahvistaa työllisyyttä ja osaamista sekä veto- ja pitovoimaa Levin ja Kittilän alueella. Hankkeen toteuttavat Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä REDU, Lapin AMK, Lapin yliopisto ja Kittilän kunta. Hanke on EU:n osarahoittama.  

Henri Annila
projektipäällikkö, Levi Kampus -hanke

Kuvat: Levi Kampus tiimi

Levikampus logot