Tutortoiminta, opiskelijaraadit ja opiskelijakunta
REDUssa opiskelija voi osallistua vaikuttamistoimintaan monin tavoin esimeriksi tutortoiminnan, opiskelijaraatien ja opiskelijakuntatoiminnan kautta.
REDUssa opiskelija voi osallistua vaikuttamistoimintaan monin tavoin esimeriksi tutortoiminnan, opiskelijaraatien ja opiskelijakuntatoiminnan kautta.
Vaikuttamistoiminnan kautta opiskelija vaikuttaa opiskeluympäristöönsä ja kartuttaa monin tavoin työelämänkin arvostamia tärkeitä taitoja. Vaikuttamistoiminta on siis monin tavoin hyödyllistä ja siitä on mahdollista saada yhteisiin tutkinnon osiin 1-6 osaamispistettä.
Opiskelijaraatitoiminnalla edistetään opiskelijoiden hyvinvointia ja etsitään kehittämisideoita, jotka eivät tule esiin esimeriksi muodollisissa kyselyissä. Raatien toiminta on mahdollisimman vähän hallintoa ja muodollisuutta vaativaa. Jokaisen tapaamisen tärkeimpänä asiana on opiskelijoiden kuulumiset.
Opiskelijaraadin toiminnan avulla osallistetaan opiskelijoita oppilaitoksen kehittämiseen. Opiskelijoiden ajatuksia ja näkemyksiä kuullaan toimintayksikön kehittämistyön tueksi. Raadit kokoontuvat toimipisteissä noin neljä kertaa vuodessa toimipisteen johtajan tai talovastaavan johdolla.
Lisätietoa osallisuudesta ja vaikuttamisesta toimipistekohtaisesti saat opintojesi alkuvaiheessa. Opiskelijaryhmät tai toimialat valitsevat keskuudestaan raatiin opiskelijaedustajan ja varaedustajan opintojen käynnistyessä.
Opiskelijakunnan tehtävät on määritelty Laissa ammatillisesta koulutuksesta 531/2017, 106 §:ssä. REDUssa on rekisteröity opiskelijakunta LAOPPI ry. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on muun muassa toimia jäsentensä edunvalvojana koulutus- ja sosiaalipoliittisissa sekä muissa opiskeluun liittyvissä asioissa, edistää kulttuuri- ja vapaa-ajantoimintaa sekä edustaa jäseninään olevia opiskelijoita oppilaitoksen sisällä ja ulkopuolella. REDUn opiskelijakunta muodostuu toimintayksikkökohtaisista jaostoista. Jaostoista on edustus REDU kuntayhtymätason opiskelijakunnassa.
Toimintayksikkökohtaiset opiskelijakunnan jaostot tekevät yksikkökohtaisesti perinteistä opiskelijakuntatyötä. Jaostot osallistuvat opiskelijaraatitoimintaan ja tuovat osaltaan käsiteltäviä aiheita raatien käsittelyyn. Jaosto aktivoi opiskelijoita osallistumaan opiskelijaraatitoimintaan, muttei ei yksin muodosta opiskelijaraatia. Pienemmissä toimintayksiköissä nimetty opiskelijaraati voi toimia toimintayksikön opiskelijakunnan jaostona.
Jos olet kiinnostunut jaostojen toiminnasta, ilmoittaudu mukaan toimintaan opiskelijakunnasta vastaavalle opettajalle.
Kuntayhtymätason opiskelijakunnassa on edustaja jokaisesta jaostosta. Se kokoontuu määräajoin isojen linjojen ja ajankohtaisten asioiden määrittelyyn.
Opiskelijakunta:
Opiskelijakunnalla on edustaja opiskeluhuollon ohjausryhmässä ja muissa tarkoituksenmukaisissa kuntayhtymätason työryhmissä. Opiskelijakunnan hallitus vastaa puheenjohtajan johdossa yhdistyksen sääntöjen mukaisesta toiminnasta.
Jaostot valitsevat keskuudestaan edustajan/varaedustajan opiskelijakuntaan.
Opiskelijavaikuttaminen kerryttää monin tavoin työelämätaitoja sekä henkistä ja sosiaalista pääomaa. Konkreettisena hyötynä siitä on mahdollista saada yhteisiin tutkinnon osiin 1-6 osaamispistettä Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen -tutkinnon osaan.